sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Helmiä

Osa työn helmistä on kierrätettyjä.
Korujen tekeminen lähti siitä, kun aloin korjailemaan vanhoja korujani. Muokkasin joitakin liian pitkiä kaulakoruja poistamalla niistä helmiä ja mietin mitä tekisin jäljelle jääneistä osista. Laatikoiden kätköistä löytyi joitakin rikki menneitä koruja ja korujen osia, kuten lukkoja ja niitä yhdistelemällä kaikki alkoi! Innostuin niin, että jopa purin tahallani joitakin koruja joihin olin jo kyllästynyt ja tein niistä uusia. Nykyäänkin sekoittelen mielelläni uusia helmiä ym. osia ns. kierrätysmateriaaliin!
Nämä rannekorut on tehty osittain kierrätetyistä lasihelmistä. Myös lukot ovat vanhoja.


Tämän rannekorun lukko on vanhasta kaulakorusta.
Tämä koru oli serkkuni valmistujaislahja.
Kaulakoru lasihelmistä läpivientilukolla.

Kaulakoru lasihelmistä. Kierrettävä lukko ja pienet välihelmet ovat vanhoista koruista.

Kun tekee koruja vanhoista helmistä käy usein niin, että jotain tiettyä helmeä on vain yksi tai kaksi kappaletta, mutta se ei mielestäni haittaa. Hyvältä näyttävän korun saa yhdistelemällä saman sävyisiä ja toisiinsa sointuvia värejä yhteen, kuten ylempänä olevissa rannekoruissa.

Kaulakoru lasihelmistä. Osa helmistä kierrätettyjä, samoin lukko.
Kaulakoru lasihelmistä läpivientilukolla. Turkoosit helmet ovat kierrätysmateriaalia.

Korva- ja rannekoruista koostuvassa setissä käytetyt lehtiriipukset ovat purettu vanhasta kirpputorilta löytyneestä kaulakorusta!






 Siinä siis pieni esittely aikaansaannoksistani. Seuraavaksi olisi tarkoitus kirjoitella neulomuksistani! Tässä vielä viimeisenä vaalenapunainen melko juhlava kaulakoru, jonka lukko on ainakin kierrätetty!!


Kaulakoru lasihelmistä.






Ei kommentteja: