Jossain aiemmassa tekstissä olen tainnutkin mainita niistä vanhoista silmälaseista. Sain siis käsiini pussillisen käytettyjä silmälaseja ja mietin hetken, mitä niistä saisi aikaan. Eihän niitä vaan roskiinkaan voisi heittää! Vuosi sitten jouluna tein lasien linsseistä ja enkelikonvehtien papereista joulukoristeita. Tänä vuonna tein samalla tekniikalla rintakoruja (kuva alimpana).
Silmälasien kehykset toimivat rautalankaenkelin siipinä. Tein enkelin ystävän haudalle, hänelle kierrätys ja ekologisuus olivat tärkeitä asioita elämässä. Hänen esimerkillään olen itsekin innostunut näistä asioista.
Sangoista ja kehyksistä saa taivuteltua esimerkiksi koristesydämiä. Linsseistä saa tehtyä vaikka mitä. Esimerkiksi rintakoruja. Liimaa vaan linssin takapuolelle läpinäkyvällä liimalla, mitä kuvia haluaa. Taakse voi liimata rintakoruneulan. Joten ei muuta kuin kaivelemaan vanhat silmälasit laatikoiden kätköistä ja askartelemaan!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti